perjantai 31. heinäkuuta 2009

Eskarin lopettajaiskakku


Esikoinen oli tänään hoidossa viimeistä päivää ja äidiltähän tilattiin kakku viemisiksi. No aamulla sitten koristelin kakun ennen töihin lähtöä ja tälläinen siitä sitten tuli. Sisältä löytyi samaa valkosuklaamoussea ja vadelmamoussea kuin edellisestäkin kakusta. Päällä samaa suklaakuorrutetta ja pursotukset flooraa. Kukan kulmissa 5-vuotiaan pojan tekemät marsipaaniruusut. Kerma ei meinannut vaahtoutua aamulla ollenkaan, ilmeisesti ilmassa oli liikaa kosteutta. No pursotukset on vähän sen vuoksi tuollaiset, mutta hyvin oli maistunut. Nyt on tämäkin vaihe elämästä ohi, ja ensimmäinen lapsi lähtee koulun tielle, jännittää! Ensivuonna sama on edessä kuopuksen kanssa. Niin se aika vaan menee.

Suklaapäällysteinen synttärikakku


Tänään vein myöhästyneen yhdistetyn synttäri ja lomalle lähtiäis kakun. Sisältä löytyi tuttua ja ihanaa vadelmamoussea ja valkosuklaamoussea. Päällä suklaakuorrute, vispi flora pursotukset ja pari sokerikuorrute/marsipaani liljaa. Niin ja kolme valkosuklaa perhosta. Hyvin kakku maistui eikä kotiin tarvinnut mitään tuoda.

Mansikkajälkkäriä

Nyt kun niitä saa, niin täytyyhän niitä syödä!
Helppo ja nopea mansikkajälkkäri syntyi laittamalla kuppiin kerroksittain tuoreita mansikoita, kermavaahtoa ja keksinmuruja. Olipas maukasta!

maanantai 13. heinäkuuta 2009

7-vuotis pets shop-kakku


Viime viikonloppuna oli esikoisen 7- vuotis synttärit. No kakku toiveet ei aina ole ihan äidin mieleen, mutta nyt tilattiin puudeli Pets shop kakku. Värimaailma tietysti ihanaa vaaleanpunaista. Kuvan maalasin marsipaanille ja kakun koristelin flora vispillä. Tähän kokeilin ensimmäistä kertaa tuota reunapursotusta ruusutyllalla ja vaatii vielä harjoittelua, mutta pidin kyllä siitä muuten. Kakun sisällä oli vadelmamousse ja vaniljakreemi. Kakku oli gluteeniton, pohja oli tehty perunajauhoista. Päällä oli vielä lisäksi noita aikaisemmin tehtyjä "lumpeen" kukkia ja marsipaanilehtiä.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Perinteinen Italialainen sitruunakakku

Olimme kesäkuun alussa pari viikkoa lomallaItaliassa, pienessä kylässä Amandolassa. Meillä oli mitä parhaimmat isännät Mark ja Sarah Englannista. Kun saavuimme lomapaikkaamme olivat he leiponeet meille ihanaa perinteistä Italialaista sitruunakakkua tervetuliaisiksi. Onneksi sain lähtiessäni heiltä reseptin ja tänään loman päätteeksi leivoin töihin tuliaisiksi sitä samaa kakkua.

Tässä resepti:
2 munaa
150g sokeria
250g vehnäjauhoja
(1tl leivinjauhetta)
1 sitruuna
1dl maitoa
1dl oliivi öljyä

päälle:
5rkl tomusokeria
1-2tl sitruunamehua

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi, lisätään leivinjauho vehnäjauhoseos ja maito oliiviöljy seos vuorotellen munasokeri vaahtoon. Lopuksi lisätään sitruunan puristettu mehu ja raastettu kuori(Jätä vähän sitruunan mehua päällystettä varten). Paistetaan vuokassa 180 asteessa noin 35min. Kun kakku on vähän jäähtynyt päälle levitetään tomusokeri sitruunanmehu kuorrute.

Saa nähdä mitä ne huomenna töissä kommentoi!

Thank you Mark and Sarah, I love this cake!

Ristiäiskakku Unnalle



Tässä sitten on valmis ristiäiskakku josta koristeita jo aiemmin. Kiitokset Merjalle, Marille ja Timolle että sain kakun tehdä! Kakussa oli välissä mansikkamousse ja vaniljakreemi. Pursotukset on tehty reunoille ruusu tyllalla, harmiksi huomasin että kaikki värit eivät olleet sekoittunet kunnolla vaan tuollainen punainen läntti oli jäänyt. Noh, aina ei voi onnistua! Samalla kokeilin ensimmäisen kerran tuota letti pursotusta normaalilla tähti tyllalla tuohon kakun päälle. Pursotukset on tehty tietysti flora vispillä, se on jotenkin luotettavin noissa pursotuksissa. Koristeina on sitten tuo pupu ja ruusut lehtineen.
Eniten pelkäsin kakun pitkää matkaa erittäin lämpimässä kelissä, mutta ilmeisesti oli päässyt hyvin perille, kun kuvissa on vielä kuosissaan. Ja kovasti kiitoksia vielä kehuista joita jälkeenpäin sain, kakku oli ollut kuulemma kastetilaisuuden keskipiste, Unnan jälkeen tietysti!

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Punaisia koristeita

Ja vielä lisää koristeita. Minulla on jo jonkin aikaa ollut myös tuo silikoninen "timantti" muotti. Siinä monen kokoisia ja muotoisia timatteja ja nyt kokeilin niitäkin ensimmäisen kerran. Alhaalla on tuo puna/vihreä koru, siihen kokeilin kahta väriä juuri tuon muodon vuoksi. Nämä värit eivät minua miellyttäneet, mutta se olikin enemmän kokeili että miten muotti toimii. Sitten kuvassa on noita erikokoisia sydämen muotoisia "timantteja" ja lisäksi noita muitakin erilaisia timatteja. Reunoilla on sitten noita kukkan kuvatuksia. Jollakin kukkamuotoista vain kokeilin tehdä erilaisia kukkasia ja tuollaisia niistä sitten tuli.

Pitsiperhoset


Samalla kerralla kun tein noita aikaisempiakin koristeita, kokeilin näitä uusia perhosia. Ostin näihin silikonimuotin myös Bake and partysta ja näihin kokeilin ensimmäisen kerran tuota marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Kuivuminen oli kyllä parempi kuin pelkällä marsipaanilla, mutta luulisin että nämäkin kuivuvat paremmin ja nopeammin kun kelit vähän viilenevät. On tosi vaikea keksiä sellaista paikkaa jossa koristeita voisi kuivatella näin kuumilla keleillä. Mutta näistä perhosista vielä. Sekoitin siis puolet marsipaania ja puolet valmista sokerimassaa. Massa oli aika kivan tuntuista käsitellä ja kelistä johtuen joiduin käyttämään muoteissakin jonkun verran tomusokeria, jotta vältyin ongelmilta irroitus vaiheessa. Pidin näistäkin perhosista erittäin paljon. Ne on nopeita ja helppoja tehdä. Kuivattelin niitä v-malliseksi taitetun paperin välissä niin sai elävämmän näköisiä. Hyviä koristeita monenlaisiin kakkuihin. Ja kuivumisen jälkeen tietysti vielä suihkaus helmiäis väriä ja ovat valmiita kakkuun.

Kakkujen koristeita


Lomareissu on tehty ja heti kotimaahan palattua alkoi kakun koristeiden värkkäys. Lupailin tehdä pienen tyttö vauvan ristiäisiin kakun, ja koristeitten kanssa tuli heti ongelma. On niin vaikea tietää minkälaisista koristeista kukakin pitää ja sen vuoksi ajattelin että teen pari vaihtoehtoa joista voi sitten valita. Marsipaanin kanssa oli heti suuria ongelmia. Ilma on ollut niin lämmin ja kostea että marsipaania ei meinaa millään saada kuivumaan. No tässä kuitenkin osa korsiteista joita sain aikaiseksi. Vasemmassa yläreunassa nalle peittoineen ja palikkoineen ja oikeassa alareunassa pupu peiton, tutin ja helistimen kanssa. Lisäksi tein uudella Bake and Partystä hankkimallani silikoni ruusu muotilla noita ruusuja. Sitä muottia voin kyllä suositella kaikille koristeiden tekoon. Oli erittäin nopea ja helppo tehdä ruusuja. Lapsetkin tekivät omat sarjansa joista sitten myöhemmin lisää. Tässä kuvassa on kahden kokoisia ruusuja, pieniä ja keskikokoisia. Lehdet on myös tehty marsipaanista uudella ihanalla lehti silikonimuotilla, samasta paikasta kuin ruusu muottikin.

blogger templates | Make Money Online