lauantai 16. toukokuuta 2009

Prinsessa kakku



Nimipäiväkakku toiveena oli taas tuo iki-ihana tiarakakku. Kakun sisältä löytyy mansikkatuorejuusto-mousse. Kakun tein jo eilen jääkaappiin hyytymään ja kostumaan. Aamulla sitten oli koristelun vuoro. Päällä on floran vispistä tehdyt ruusut, vähän sydämen muotoisia valmiita koristeita ja pikeeri tiara. Ruusuista tein valkoisi sen vuoksi että kun aikaisemmin olen tehnyt värillisiä minusta tuntuu että vaahto löystyy niin paljon että sitä on entistä vaikeampi käsitellä. Vaikkakin käytän wiltonin geelivärejä. Täytyisi vain yrittää löytää joku sopva vaahto aines yhdistelmä, tänään kuintenkin näin. Tiaran tein jo viimeviikolla samalla kun tein sitä kummitytön kakkua ja noita ruusujen pursottelemista on vain harjoiteltava. Nyt sain jo kaksi mieleistä ruusua, joten ehkä ne vielä joskus oppii! Päälle suihkautin vielä helmiäissuihketta niin saa vähän kiiltoa.

Nopea Tiramisu


Tänään vietetään tyttäreni nimipäiviä, vaikka oikea päivä oli jo eilen. Tein tarjoamisiksi nopean ja helpon Tiramisun joka käy hyvi aikuisille vieraille. Tämä "kakku" on erittäin helppo tehdä ja se on myös gluteeniton. Ohjeitakin löytyy monenlaisia ja minäkin sävellän sen mukaan mitä kaapista löytyy. Tänään siihen meni seurravanlaisia aineita:

5 dl hyla kuohukermaa
2 rs maustamatonta tuorejuustoa
n. 2,5-3 dl tomusokeria
gluteenittomia digestive keksejä n150g
1 dl rommia
6 liivatelehteä
ja tilkka kuumaa vettä
kaakaota päälle

Ensin laitoin liivatteet kylmään runsaaseen veteen likoamaan, sitten murensin keksit sauvasekoittimella. Sen jälkeen vatkasin kerman vaahdoksi, lisäsin siihen tuorejuuston, tomusokerin ja rommin. Sitten liivatteen mukiin ja päälle tilkka kiehuvaa vettä ja ne sekoitetaan tasaiseksi liemeksi. Sen jälkeen yhdistin sen kerma mössöön. Sitten "kakku" kootaan laitamalla vuokaan vuorotellen kermamössöä ja keksinmuruja, pinnalle siivilöin ennen tarjolle laittoa vielä kaakaojauhetta ja strösseleitä.

Kun "kakun" antaa vetäytyä yön yli on se maukkaimmillaan!
Mutta hyytyminen vaatii vähintään 4 tuntia aikaa.

Ja ei muuta kuin syömään!

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Tiara kakku


Tänään vietettiin vielä äitienpäivän lisäksi kummitytön syntymäpäiviä joihin olin luvannut tehdä prinsessakakun. Toivomuksesta siinä piti olla tiara, jonka tein pikeeristä. Lisäksi tein kukkasia, nämä auringonkukat on tehty kokonaan marsipaanista. Ensin meinasi tulla ongelmia kuinka saan ne pysymään muodossaan kun tein ne vasta aamulla, mutta kokeilin kuinka ne kuivuisivat pienessä lämmössä uunissa, no eivät kuivuneet vaan tulos oli vielä huonompi. Mutta kun laitoin ne uunista suoraan jääkaappiin oli tulos hyvä. Pysyivät tosi hyvin kuosissaan kakun päällä, vaikka yksi kukka tietysti putosi jääkaapista ottaessani jo palasiksi lattialle. No sitten piti pärjätä kahdella kukalla. Mutta uuni/jääkaappi systeemi oli erinomainen keino saada ne nopeasti kovemmaksi. Päällinen on myös marsipaania ja sen alla voikreemi, marsipaanikin pysyy hyvänä pidempään.

Niin ja kakun välissä tuttua mansikka/vaniljatuorejuusto systeemiä. Teen täytteen yleensä samalla kaavalla, marjoja ja suklaata vaihdellen. Lisäksi vaihtelua saa käyttämällä välillä kermaviiliä, rahkaa ja tuorejuustoa.

Niin ja ihan syötävää oli kun pääsin itsekin maistamaan!

Makeanvedenhelmi ketju

Tämän kaulaketjun tein serkulleni 30-vuotis lahjaksi. Tässä ketjussa helmet on 7-8mm ja hopealanka 6mm. Jotenkin tykkään kovasti näistä monivärisistä ketjuista. Ne sopii monenlaisten vaatteiden kanssa ja on elävän näköisiä. Mutta tässä ketjussa ei muuten ole mitään erilaista kuin aikasemmissakaan. Samalla kaavalla olen tehnyt ja hyväksi havainnut.

Sarah Kay kortti

Eilen tein tälläisen kortin serkulleni. Tykästyin kovasti tähän pohjien tekotapaan ja luultavasti sitä tulette vielä näkemään useammin. Nuo numerot on stanssattu cuttlebugin omilla fonteilla ja leimakuva väritetty Intensen väreillä. Eilen kyllä ostin uusia promarkereita, nyt täytyy värittämistä opetella niilläkin. Mutta tässä kortissä vielä tuo ovaalipipari stanssi jota väritin hieman reunoilta leimasinmusteella. Kortti tämän värinen sen takia että samaan paikkaan meni tuo lila/violetti kaulakoru.

torstai 7. toukokuuta 2009

Violetti makeanvedenhelmi setti


Tämän setin sain myös tehdä työkaverilleni. Tässä helmet on 8mm värjättyjä makeanvedenhelmiä. Muuten valmistettu täysin samalla kaavalla kuin esim. mustavalkokirjava akaatti setti. Niin ja korviksissa käytin 8mm hopealankaa että olisivat hieman jäykemmät ja kestävämmät. Niissä on jonkinlainen pyörittäminen ja taivuttaminen, mutta ehkä se harjoituksen myötä lähtee sujumaan paremmin. Näitä settejä taitaa tulla vielämonta kunhan saan uudet helmet Amerikasta ja Helmiq:sta.

Mustavalkoraita akaatti setti



Tälläisen setin tein tällä viikolla työkaverille pyynnöstä. Malli on jo sama vanha tuttu, helmet on 5,5-6mm akaattia ja välirenkaat 1mm hopeaa 3mm kangella väännettynä ja koska nämä helmet on aika pieniä niin helmien ympärillä olevana lankana käytin 6mm hopealankaa. Settiin tuli kaulaketju, ranneketju ja korvikset. Korviksissa Karkurinaitasta ostetut valmiit koukut. Oli pidetty ketju!

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Sarah Kay kortti


Tänään tein tälläisen kortin kummitytön tuleville syntymäpäiville. Taustan tekemiseen käytin tuota erinomaista Korttigallerian sivuilla olevaa ohjetta. Oli mainio ja monikäyttöinen taustan teko ohje. Leimana oli yksi noista Sarah Kayn leimoista jonka väritin noilla Inktensen väreillä. Vähän olen alkanut haaveilemaan Distress Ink väreistä, mutta saa nähdä raaskinko niitä ostaa. Niin ja leimakuvan stanssasin uusilla ihanilla stansseilla jotka tuli tällä viikolla Amerikasta. Pohjalla aikaisemmin hankkimani piparikartonki.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Makeanvedenhelmiä ja hopeaa


Eilen oli myös kaikista parhaimman anopin nimipäivä! Hänelle värkkäsin tuollaisen makeanvedenhelmistä ja 0,6mm hopealangasta tehdyn hopeaketjun. Helmet tilasin Helmiq:sta ne on pyöreähköjä, väri hiekanja lilan sekoitus ja koko taisi olla 7-7,5mm. Olen kovasti tykästynyt tähän hopelangan ja helmien yhdistämis tapaan. Saa jotenkin yksinkertaisesta melko helposti näyttävää ja kaunista. Joten luultavasti näitä ketjuja tulee tänne vielä eri värisinä jatkossakin.

Nimppari Magnolia tyttö kortti


Tämän kortin väsäsin eilen työkaverilleni nimipäiväkortiksi. Leima on Magnolian leimoja ja se on väritetty Inktensen väreillä. Leiman alla on paisley kohokuvioitu musta kartonki ja reunoilla tuota suosiossani olevaa kukkatarranauhaa. Se on jotenkin niin helppoa ja kätevää käyttää kun ei tarvitse sählätä liiman kanssa.

blogger templates | Make Money Online